Kuinka monta kertaa nuori onkaan työtehtävissään "ensimmäistä kertaa pappia kyydissä"?
Tuli tällainen kysymys mieleeni kun töissä tuntuu, että välillä minun odotetaan osaavan kaikki ja välillä suorastaan pidetään ihan tyhmänä. Tietysti tarvitsen neuvoja, ohjeistusta ja tukea, olenhan työskennellyt kyseisessä yrityksessä kuukausissa vasta yhden käden sormilla laskettavan ajan. Esimiehen tuki tuntuu välillä puuttuvan, mutta ei voi valittaa.
Perehdytys on ollut haparaa, eikä kukaan oikein ole osannut suoraan sanoa, miten asiat tehdään. Virheiden kautta olen joutunut oppimaan osan työtehtävistä, mikä ärsyttää suunnattomasti nuorta ihmistä kun se virhe on vain seurausta huonosta perehdytyksestä. Kaikista hienointa on kuulla, kuinka perehdyttäjä sanoo "ei minuakaan aikoinaan ole perehdytetty" ja ajattelet vain, että jaa'a jatkat sitten samaa kierrettä minun kohdallani.
Kyllähän sitä ajan kanssa oppii, toki. Nuorena onneksi ei vielä lannistu vastoinkäymisistä ja jaksaa jatkaa yrittämistä sinisin silmin. Ei näe kenessäkään mitään pahaa ja kun istuu taukohuoneen pöydän ääreen, kuulee monenlaista tarinaa vähän jokaisesta. Kuitenkin jaksaa hymyillä ja nauttii työstään poislukien pienet ärsytyksen hetket kun osaamisestasi oletetaan asioita, olethan vielä nuori. Ihmiset hyvin vähän enää kysyvät. Tai kehuvat.
Nuoren ihmisen on vain opittava; tällaista se elämä on, aikuisella.
Nuori haluaa tiedonjanoisena oppia työtehtävänsä, tulla asiantuntijaksi edes jollakin alalla ja saada sen vakituisen työsuhteen, missä omatkin vanhemmat ovat elämänsä olleet. Nykypäivänä kuitenkin jo sijaisuuden saaminenkin on kiven takana ja täytyy erottua sadoista muista innokkaista. Lannistua ei saa vaikka Kelan tuki on niukkaa ja tahdosta huolimatta työ ei löydä sinua. Nuori pysyy vahvana ja pyrkii pinnalle ja varmasti hyvällä asenteella saa vielä joku päivä olla se, joka sanoo "ei minuakaan ole aikoinaan perehdytetty."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti