Syyskuu on vaihtunut, kesän aika vähenee ja loput työt kesän To Do-listalta taitaa jäädä tekemättä.
Mietin tänä aamuna, että päivitän tätä blogia erittäin harvoin ja kirjoitan perinteistä päiväkirjaa vielä harvemmin. Siksipä kirjoitin tänään blogiin JA päiväkirjaan merkinnän! Ihan vain kapinoidakseni laiskuutta vastaan. Tai en tiedä, onko se enemmänkin kiireen syy? Kiire taitaa olla tekosyy.
Aamusta ajattelin myös elämää... Monet kokemukset, tunteet ja hetket puhaltavat ohitse ja muistamme niistä vain pienen osan myöhemmin. Luin päiväkirjaani ja olin iloinen, että olin kirjoittanut sinne erään tapahtuman etenemisen tarkasti. Ne kirjoitetut sanat auttoivat muistamaan hetket. Minusta myös kuvat muistuttavat hyvin hetkistä ja tuntemuksista, siksi ehkä pyrinkin ottamaan usein paljon kuvia.
Kesän aikana kertyi normaaliakin enemmän kuvia puhelimen muistiin, sillä hankin uuden puhelimen itselleni synttärilahjaksi: Huawei P9, jossa onkin sitten kunnon kamera. Olen ollut erittäin tyytyväinen puhelimeen (ja kameraan) ja olen iloinen, että valitsin P9:n Honor 7:n sijaan. Suosittelen Huawei P9 puhelinta kyllä jokaiselle vastaantulijalle!
Tässä muutamia kesäni kuulumisia kuvina (kaikki otettu P9:llä):
 |
Sain aikaiseksi pestä mattoja kunnan matonpesupaikalla! |
 |
Kissakahvila Purnauskis Tampereella tuli vihdoin tutuksi.
Kahvilassa oli jos jonkinmoista kissataidetta! |
 |
Kissakahvila Purnauskiksen kakkutarjoiluja. |
 |
Oriveden liepeiltä vuokrattiin mökki kahdeksi yöksi kaverien kanssa.
Kauniita maisemia! Melko kotoisia kylläkin. |
 |
Kaverin kanssa teehetki. |
 |
Viime viikolla tein vuosiin suolaista piirakkaa.
Onnistui hyvin. |